Usein kysyttyä

Mikä Kuulas?

Lasten Teatteritapahtuma Kuulas on taiteellisesti tasokas lasten teatterifestivaali, jolla on pitkä historia Kouvolassa ja erityisesti Kuusankoskella jo vuodesta 1988 lähtien. Ainutlaatuinen festivaali houkuttelee paikkakunnalle joka kevät tuhansia lastenteatterin ystäviä ja harrastajia. Kävijöitä on vuosittain n. 5 000.

Mitä siellä tapahtuu?

1. Kuulaksen ohjelmisto rakentuu pääasiassa ammattilaisten tekemästä, laadukkaasta lastenteatterista ja -konserteista. Kunkin vuoden ohjelmistoon sopivat esitykset kutsutaan tapahtumaan.
2. Lasten itse tekemät teatteriesitykset pääsevät näkyvästi esille. Se, että lapset eivät ole vain kulttuurin kohteena vaan myös aktiivisina vaikuttajina ja esiintyjinä, on edelleen poikkeuksellista maailmassa.
3. Tapahtumassa on joka vuosi kansainvälisiä esiintyjiä.
4. Festivaalilla on tarjolla tasokkaita työpajoja, joissa lapset pääsevät toteuttamaan itseään.

Kuulas-nimen tapahtuma sai vuonna 2008.

Missä?

Tapahtuma järjestetään Kouvolassa, erityisesti Kuusankoskella. Päänäyttämönä toimii Kuusankoskitalo, mutta esityksiä toteutetaan myös muissa vuosittain vaihtuvissa paikoissa.

Milloin?

Kuulas järjestetään vuosittain toukokuussa. Tapahtuma kestää 3–4 päivää.

Kenelle?

Kuulas on suunnattu koko perheille, lasten ja nuorten kanssa työskenteleville sekä muille teatterista kiinnostuneille. Esityksiä on kaikenikäisille vauvoista alakouluikäisiin. Päiväkoti- ja koululaisryhmät huomioidaan järjestämällä heille kohdistettuja arkipäivän aamuesityksiä sekä bussikuljetuksia esityspaikoille.

Mistä festivaaliohjelma koostuu?

Korkeatasoisten teatteriesitysten lisäksi Kuulaksen laajaan ohjelmatarjontaan sisältyy mm. katuteatteria, ilmaisesityksiä, työpajoja, koulutusta sekä muuta oheisohjelmaa koko perheille. Oman kiehtovan lisämausteensa tuovat ulkomaiset vierailuesitykset.

Kuka järjestää?

Kuulaksen pääjärjestäjä on Työväen Näyttämöiden Liitto. Festivaali järjestetään yhteistyössä Kouvolan kaupungin, Kouvolan Teatterin ja Kuusankosken Teatterin kanssa.

Kuka vastaa ohjelmiston valinnasta?

Ohjelmiston valitsee tapahtuman pääjärjestäjän muodostama valintaryhmä. Tällä hetkellä esitysvalinnoista vastaavat toiminnanjohtaja Annukka Ruuskanen ja tuottaja Mikko Väänänen. Tavoitteena on löytää ohjelmistoon parasta lastenteatteria Suomesta ja maailmalta.

Aiemmin valitsijana toimi festivaalin taiteellinen johtaja: teatterinjohtaja-rehtori Carita Välitalo (2015–2016), näyttelijä Arimo Haltsonen (2010–2014), näyttelijä Satu Paavola (2008–2009), teatteriohjaaja Inkeri Rosilo (1997–2007), teatteriohjaaja Maire Saure (1995–1996), teatteriohjaaja Timo Mäkinen (1994) ja teatteriohjaaja Maire Saure (1988–1993).

Miten esitykset valitaan?

Esitykset kutsutaan Kuulas-festivaalille. Teatterit ja teatteriryhmät voivat tarjota omia lastenesityksiään festivaalivierailulle ottamalla yhteyttä tuottaja Mikko Väänäseen: mikko(at)tnl.fi.